sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Tonfisk ihanuudet

Ihanuudet, mutta ei ihan uudet. Eli taas tuli tori.fi palstaa selailtua ja sieltä löytyi minua jo pitkään kutkutelleet Tonfiskin kahvikupposet! Ja kehtaako hintaa edes kertoa..? -No kokonaiset 31€ neljästä käyttämättömästä kupista!! Myyjä ja minä olimme molemmat iloisia hyvistä kaupoista. Hän oli saanut ne lahjaksi, mutta eivät oikein sopineet tyyliin. Näin myyjä pääsi eroon turhasta tavarastaan ja minä taas nautin kun saan lepuuttaa silmiäni näissä design-klassikoissa. Tämä sunnuntai ei olisi paremmin voinut enää mennä!




Tässä alustana aiemmin kirpputorilta löytynyt tarjotin. Ei ole aito Tonfisk, mutta muistutta kovasti muodoiltaan CJFORM-tarjotinta ja sopii siten hyvin alustaksi.




Mukit olivat alkuperäisessä pakkauksessaan ja siis ihan käyttämättömät.




Nyt sitten vaan odotellaan, että saan tarjoilla jotakin juotavaa näistä kaunottarista. Vähän askarruttaa, että miten nuo taivutetut viilupintaiset osat kupeissa kestää käyttöä..? En ainakaan mitään kuumaa mustikkakeittoa uskaltaisi kyseisistä kupeista mennä tarjoamaan. Tahra saattaisi jäädä pysyvästi puun pintaan. Tuoksusta päätellen pintakäsittelynä on pellavaöljy, joka pitää siis varmasti uusia silloin tällöin.

Seuraavaksi pitää bongailla kaveriksi näille tietty se Tonfisk -kannu! Ja ehkä vielä pari mukia lisää.. :) 







perjantai 21. helmikuuta 2014

Hienoa hiekkaa...

Oi, olen kyllä niin etuoikeutettu ja onnellinen, koska minulla on maailman parhaat ja ahkerimmat lukijat <3
Taas tuli uusia kuvia uudistuneesta toiletista. Tällä kertaa kyseessä oli osittainen "facelift" koska tekijä halusi säilyttää valkoiset laatat ja päästä eroon vanhoista mosaiikeista välitilassa ja pystyboordissa. Lattian laatoitukseen ei tässä remontissa koskettu ollenkaan. Lopputulos on ihanan lämmin ja kodikas, mutta silti sopivan moderni. Todiste siitä, että tasoiteseinä taipuu hienosti moneen tyyliin.




Ennen



Vanhat laatat saavat kohta uuden, herkullisen kuorrutteen



Seinään on levitetty Mira X-Fix saneerauslaasti. Kyseistä laastia myyvät ainakin Kaakelikeskukset. Linkissä on ylistäviä sanoja kyseisestä tuotteesta ja pakko sanoa, että houkuttaisi kokeilla tätä laastia itsekin. Voit tutustua tuotteeseen paremmin tästä linkistä.

Kuvissa tasoite näyttää jo hiekan väriseltä, Mira X-Fix on kuitenkin lähes valkoista. Tässä kuvassa on siis pintakäsittelyt menossa. Toiveena oli saada aikaan lämmin hiekan sävy ja siksi valittiin pohjalle vaalea tasoite. Vaaleaa tasoitetta olisi sitten mahdollista sävyttää pintakäsittelyn avulla.

Tässä työn alla pystyboordi. Marjaana kertoi, että laastipinnoituksen päälle laitettiin himmeä paneelilakka, shampanjan ja hiekan väristä kynsikimalletta. Pintaan tuli vielä ZEN-vahaa jonka sävyksi valittiin Futon. Teipin avulla reunoista tulee siistit. Teipit tulee tosin poistaa kun tasoite on vielä tuoretta. Reunaa voi myös hioa hienolla (240) hiomapaperilla.



Tässä valmiit tasoitepinnat. Kuvassa taustaseinä, sekä pystyboordi. Laattaseinän ja tasoiteseinän väliseen nurkkaan on vedetty uusi silikonisauma, joka viimeisteli siistin lopputuloksen.


Huomattavan muodonmuutoksen kokenut WC on toteutettu melko pienellä vaivalla ja huomattavasti huokeammalla hinnalla, kuin mitä kokonaisvaltainen kylppäriremontti olisi kustantanut. Nyt  kaikki olemassaolevat seinärakenteet on pystytty säästämään ja suurin osa laattapinnoistakin on hyödynnetty. Vanhat valkoiset laatat näyttävät taas hyviltä uuden, modernin tasoitepinnan rinnalla.


Tässä lähikuva valmiista pinnasta. Kimalteet tulevat hienosti esille, kun valo niihin sopivasti osuu. Aivan mahtava lopputulos!


Vielä kerran isot kiitokset Marjaanalle kuvista ja työkertomuksesta. Toivotan ihanaa kevättä sinulle ja perheellesi uuden, ehostetun kylppärin parissa. Olisi kiva kuulla myös käyttökokemuksia esimerkiksi vuoden tai parin kuluttua. Lakka suojaa pintaa, eikä suurta rasitusta pintaan muodostu muutenkaan, mutta vain käytäntö näyttää. Meillä on kestänyt ilman mitään huomauttamista. Tämä olkoon taas inspiraationa siihen, miten voi säästää ja saada silti aikaan mahtavaa jälkeä!







sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Lukijan ihanasti uudistettu WC

Ihkuu, ihanaa, mageeta, parhautta! Ilahduin kyllä taas niin kovasti, kun lukija on inspiroitunut blogistani! Sain juuri sähköpostiini upeita kuvia uudesta onnistuneesta projektista. Tässä on kyseessä alkuperäisessä kunnossa olevan WC:n sisustaminen tälle vuosituhannelle. Muutos on kyllä aivan huikea! Kiitos Tuomakselle hyvistä kuvista :)

Tässä projektissa nähdään hienosti se, että paras lopputulos saadaan aikaan kun yhdistellään ennakkoluulottomasti eri materiaaleja. Kyseinen WC on pieni, mutta se on sisustettu kahdella eri laatalla, harmaalla tasoitteella, sekä tapetilla. Siinä hyvä oppi ja muistutus myös itselle, että yksinkertaistaminen ei aina ole tie harmoniseen lopputulokseen. Hyvä suunnittelu ja selkeät kontrastit, saavat aikaan harkitun kokonaisuuden.


Ennen


Jälkeen

Tässä kuvassa näkyy hienosti valkoisen laatan, tumman laatan, harmaan tasoitteen ja vaalean tapetin kaunis yhdistelmä. Kokonaisuus on kyllä todella onnistunut!




Tasoitteena on käytetty Kiillon SK märkätilan tasoitetta ja pinta on käsitelty ZEN-petsivahalla. Vahan sävynä on Tatami ja levitys on tehty sienellä.


Ennen


Jälkeen

Tyylikkäät kalusteet kruunaavat kokonaisuuden.



Peilin valo tuo tasoiteseinän hienosti esille. Kannattaakin muistaa valaistuksen suunnittelun tärkeys. Laattaseinälle jyrkkää sivuvaloa ei kannata tuoda virheitä korostamaan, mutta tasoiteseinä se vain paranee sivuvalossa.


Vielä kerran suuri kiitos Tuomakselle kuvista! Tämä kohde toimikoon taas inspiraationa monille. Mikäli sinä olet saanut iloa ja hyötyä blogistani, olisi mahtavaa saada vastalahjaksi kuvia ja kertomuksia omasta projektistasi! Osoite on vanha tuttu: kattiwatti@gmail.com

Menestystä ja rohkeutta tuleviin remontteihin!

-K-



tiistai 4. helmikuuta 2014

Maalataan uima-allas

Paljon on kyselty kaakeleiden maalaamisesta ja mitä maalia kylppärin uudistamiseen käyttäisin. Nyt ei kuitenkaan maalata kylppäriä, vaan jotakin paljon vaativampaa... nimittäin meidän vuodelta 1975 peräisin oleva uima-allas. Pohdin asiaa pitkään, koska allas oli jo valmiiksi valkoinen. Remontin edetessä valkoinen allas alkoi kuitenkin näyttämään kokoajan nuhruisemmalta. Yritimme puhdistaa pintaa muutamilla aineilla, sekä painepesurilla kuitenkin täysin tuloksetta. Netistä löytyi altaan maalaamiseen infoa lähinnä ulkomaisilta sivustoilta. Päätin kääntyä asiassa Tikkurilan puoleen. Sain melko vähäsanaista palvelua jonka johdosta päädyin parempaa palvelua ja neuvontaa antaneen Teknoksen puoleen. Maaliksi valitsin Teknoksen Inerta 50 laivateollisuuteen tarkoitetun upotusrasitusta kestävän epoksin. Inerta 50 maalia käytetään veneen pohjien maalaamiseen. Toivottavasti se kestäisi hyvin myös uima-altaan pinnassa. Ainakin säärasitukset ovat vähäisempiä kuin veneen pohjassa tai laivan kannessa.

Teknos ei uskaltanut lähteä kyseistä maalia uima-altaaseen sentään suosittelemaan, koska vastuu on tietysti suuri. Maalin pysyvyyteen vaikuttaa monet tekijät, kuten pohjan puhtaus, karhennus ja kuivumisaika. Betonialtaisiin Inerta 50:tä on kuitenkin kuulemma käytetty menestyksekkäästi jo vuosia. Lisää infoa Teknoksen Inerta 50 epoksista tässä linkissä.

Tällä kertaa asialla oli vähän kiire, koska allas piti saada käyttökuntoon synttärijuhlia varten. Muuten olisinkin tehnyt maalaamiset vasta keväällä, ilmojen vähän lämmettyä. Voin sanoa, että tuon altaan kokoinen sisätiloissa kuivuva maalipinta aiheuttaa todella voimakasta käryä koko taloon. Vaikka allasosaston ovet pidettiin kiinni ja huippuimuri pyöri täysillä, haju tunkeutui asuntoon. Toisen kerroksen maalaamisen jälkeen, lähdettiinkin sitten vahingosta viisastuneena evakkoon appivanhemmille. Vaikka liuote haihtuu muutamassa tunnissa, maalin haju jää lievänä leijailemaan ainakin viikoksi. Kesällä hajun olisi saanut tuuletettua pois varmasti nopeasti. Maalaamisen aikana ei kannata ainakaan valmistaa ruokaa, polttaa takkaa tai tupakoida, liuotetta kun haihtuu pinnasta sen verran runsaasti. Liuotteet saattavat muodostaa syttyviä kaasuja tai laskeutua elintarvikkeisiin.

Suojautuminen on erittäin tärkeää, kun ollaan tekemisissä teollisten maalien kanssa. Itse käytän 3M puolinaamaria myös vesiohenteisten epoksien kanssa. Kokonaamarin käyttökin olisi ihan perusteltua, koska se suojaa myös silmiä. Ehdottomasti suosittelisin kuitenkin tekemään tällaisia maalauksia vain kesäisin. Ilman tehokas vaihtuminen nopeuttaa myös maalin tasaista kuivumista, asumisviihtyvyydestä nyt puhumattakaan.


Lähtötilanne. Kuvasta ei oikein näy altaan väri tai varsinkaan vesirajassa tapahtuneet värimuutokset. Laatta on ollut alunperinkin huono valinta uima-altaaseen, koska siinä ei ole kiiltävää lasitetta. Matta laatta antaa kuitenkin paremman pohjan maalaamiselle. Kiiltävässä laatassa olisin käyttänyt Inerta pohjamaalia. Nyt tein maalauksen suoraan pintamaalilla. Altaamme on 7m pitkä, 4m leveä ja syvyyttä on n.2metriä.

Maalit riittivät juuri sopivasti tämän kokoisen altaan maalaamiseen, vieläpä kahteen kertaan. Lisäksi tarvitsin mittakannuja (Honkkarista) joilla sain mitattua oikeassa suhteessa maalia ja kovetetta. Aluksi sekoitin maalia 3L kerralla, mutta reaktio ei ollut kovin nopea. Seuraavaksi tein 6L kerralla. 6L riitti yhteen maalauskertaan. Lopussa maali oli jo melko jäykkää. Mikäli mielii pitää taukoa välillä, niin kannattaa sekoittaa vain se 3L kerralla.

Itse ostin halvan telan, koska se piti tietysti heittää roskiin maalauskerran jälkeen. Säästäminen välineissä oli tietysti virhe. Villapöpperöt, joita piti noukkia pois pinnasta, kävivät hermoille. Maalia kovetteineen oli yhteensä n.12L josta säilytin pilttipurkilliset mahdollisia naarmuja varten. Naarmuja ei kuitenkaan vielä ole ilmaantunut.

Tästä viimeisestä läiskästä näkyy hyvin millainen väriero entisen ja nykyisen välillä oikein on. Tuo nuhruinen laatta tummuneilla saumoilla teki koko tilasta väljähtäneen oloisen. Uusi valkoinen väri puolestaan kirkasti tilaa mukavasti. Lisäksi maalatut saumat tuntuvat hygienisemmiltä kuin sementtisideaineinen sauma.

Inerta 50 pitää sävyttää. Maalimyymälä (ATV Turku) sävytti siis maalia pelkällä valkoisella pastalla. Kuten kuvasta näkyy, maalilla on todella hyvä peittokyky. Tässä on menossa ensimmäinen maalikerros.

Ensimmäisen maalikerroksen jälkeen tiivistin pieniä reikiä ja saumoja liimamassalla (linkki). Varsinkin lamppujen ympäristö tiivistettiin huolellisesti.

Toisen maalikerroksen jälkeen allas näyttää todella siistiltä. Annettiin maalin kuivua rauhassa noin viikko ennen täyttöä.


Helmi on kiinnostunut altaasta, mutta toistaiseksi kumpikaan koiristamme ei ole ollut halukas menemään veteen. Ei olla heitä siihen rohkaistukaan, koska altaassa ei ole vielä minkäänlaista ramppia koirien uimista ajatellen.

Tässä näkyy aiemmin valmistunut lattia ja nyt maalilla uudistetun altaan reuna. Lattian ja reunalaatan yhtymäkohta on viimeistelty silikonilla. Silikoni kannattaa vetää teippiä apuna käyttäen. Tällöin lopputuloksesta tulee siisti ja viimeistelty.

Tässä valmis allas odottelee synttärivieraita :)

Joskus tulevaisuudessa haluaisin hankkia altaan pinnalle jonkinlaisen peitteen, mutta perinteinen kuplamuovi ei oikein herätä intohimoja edes hinnallaan. Erikoisliikkeet myyvät halvan oloista materiaalia kalliilla. Pitääkin alkaa surffailemaan kansainvälisemmillä vesillä näissä etsinnöissä. Paras vaihtoehto olisi tieysti sellainen kansi jonka päällä voisi kävellä silloin, kun allas ei ole käytössä. Sellainen vaatisi kuitenkin vielä tovin tuotekehitystä ja mietintää... Tai lottovoiton!