keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Hohotoa sisustukseen

Ihan vinkkinä vaan ajattelin huikata, että Tikkurila on taas syksyn tullen aktivoitunut ja uudistanut tuotevalikoimaansa. Jännä ja ihan erilainen tuttavuus on Taika -tuoteperheeseen ilmestynyt Glow. Kyseessä on lakka, joka hohtaa pimeässä. Tämähän voi olla ihan mielenkiintoinen juttu! Olisikohan sillä mahdollista lakata vaikkapa kylppärin tai WC:n seinä kokonaan? Jos yöllä pitää pistäytyä veskissä, niin olisi mahtavaa jos ei tarvitsisi sytyttää valoa. Jotenkin uni menee ihan pilalle kun valot räppäsee päälle ja hetken ihan lepakkona pitää hapuilla paperia. Ainakin tietyt tärkeät kohdat voisi merkitä Glow lakalla.

Turvallisuutta voi lisätä helposti maalaamalla lattianrajaan nuolia ja viivoja nopeinta ulospääsyä osoittamaan. Pimeässä, juuri heränneenä ja sekavana, tämä voisi oikeasti pelastaa henkiä.

(Kuva, Tikkurila)

Lastenhuoneessa voi heittäytyä leikkisäksi. Kaikenlaiset pimeässä hohtavat kuvioinnit saattaisivat toimittaa yövalon virkaa. Isompien lasten huoneissa mielikuvitus saa laukata ja idoleiden nimet voisi ikuistaa seinään hillitysti.

Kuvat Tikkurilan sivuilla eivät ole kovin informatiivisia, enkä oikein tiedä, näkyykö valojen ollessa päällä tuo vihertävä kajastus. Varmasti kokeilen tätä uutuutta itsekin lähitulevaisuudessa ja sitten voinkin kertoa aiheesta vaikka lisää. Tutustu tuotteeseen tästä, Glow.


(Kuva, Tikkurila)







2 kommenttia:

  1. Hei!
    Löysin vasta äskettäin blogiisi ja olen täysin ihastunut. Wau!
    Meillä on juuri alkamassa keittiöremontti ja suunnittelimme maalaavamme keittiön välitilat ja takaseinän vedenkestävällä maalilla. Kun löysin blogisi, mieli muuttui ja haluaisimmekin tehdä nuo kohdat märkätilatasoitteella. Minkä merkkistä märkätilatasoitetta suosittelet? Keittiön seinät ovat kipsilevyseiniä. Tarvitseeko tasoitteen alle jotain pohjalle? Entä tasoitteen pinnoite? Tarvitseeko se esim. lakkauksen kestääkseen vesiroiskeet ja lian. Tasoite olisi tulossa tiskialtaan ja lieden taakse.
    Suuret kiitokset, jos ehdit vastata! Laitan kuvia, jos unelmat toteutuvat!
    Terveisin Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Riikka mukaan :)

      Itse käyttäisin kipsilevyn päällä dispersiota laimennettuna ohjeen mukaan. Pintaan valitsisin tässä tapauksessa Kiillon SK märkätilatasoitteen, koska siinä on kiva harmaa väri. Weberin MT käy myös hyvin, mutta on hieman vihertävää sävyltään. Muitakin valmistajia on ja niitä voit toki testailla myös.

      Pintaan pitää ehdottomasti laittaa lakka. Vesiohenteinen tuote on paras vaihtoehto. Itse valitsisin pintaan Tikkurilan Helo Aqua 20:n, joka on kiiltoasteeltaan puolihimmeä. Kovempaa kulutusta kestävää pintaa saa epoksilakoilla, mutta lopputulos jää hieman kiiltävämmäksi. Uskoisin, että tuo Helo Aqua palvelee hyvin.

      Blogista löytyy paljon ohjeita itse tekemiseen.

      Onnea projektiin!


      -Kati

      Poista

Kiitos kommentistasi, se tarkastetaan ennen julkaisua.