keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Minimalistin hyödylliset Pääsiäiskoristeet

Tuossa edellisessä postauksessa kerroinkin, että meillä käytiin metsuroimassa tuo piha aika kaljuksi. Toiveena onkin nyt saada korkeiden puiden sijaan helppohoitoisia pensaita, pieniä puita ja ihana hyötypuutarha. Koska haluan näkösuojaa ja viihtyisyyttä pihalle nyt, enkä vasta kymmenen vuoden päästä, olen tutustunut pajujen maailmaan!

Pajut ovat usein aliarvostettuja puutarhaharrastajien keskuudessa. Uskon kuitenkin, että pikkuhiljaa nuoremman polven löytäessä puutarhuroinnin pariin, alkaa pajukasvien suosio nousemaan. Pajut ovat vähäeleisen kauniita ja erittäin kiitollisia hoidokkeja. Pajuilla on myös lääkinnällisiä ominaisuuksia. Lue lisää pajuista ja niiden hienouksista täältä. Pajun varsista voi myös askarrella ja rakennella kaikenlaista, aina aidanteista ovikoristeisiin.

Pajuja kasvaa luonnossa ojissa ja peltojen reunustoilla.Tutuilta ja naapureilta saa varmasti pyytämällä pistokkaita. Pajun pistokaslisäyksestä on paljon tietoa netissä. Toiset suosittelevat juurrutusta vedessä ja toiset kosteassa mullassa. Keskimäärin paju taitaa juurtua kummallakin tekniikalla. Tärkeintä on kuitenkin ottaa pistokkaat ennen kasvukauden alkua, silloin pistokas keskittyy parhaiten juurien kasvattamiseen ja se ehtii juurtua hyvin ennen talven tuloa. Pajut näyttävät sisälläkin kauniilta ja kun otat pajut sisälle nyt, saat samalla kauniit pääsiäiskoristeet Pääsiäiseksi. Ilmaista, helppoa, hyödyllistä ja hauskaa!

Pistokkaista jääneet ohuemmat oksat jätin maljakkoon. Kun Pääsiäinen on ohi, laitan kyllä nämäkin maahan.


Pajukepit "juomassa" ennen istuttamistaan multaan. Joudun ehkä aluksi istuttamaan pajut turveruukkuihin, koska tuo piha on niin kaaos. Kun pääsen nämä vihdoin istuttamaan, laitan pistokkaan ympärille muovikatetta Marjamäen Pajutilan ohjeiden mukaan. Punaiset oksat ovat korallipensaasta. Pajuvesi edistää muidenkin pistokkaiden juurtumista.

Laseissa on serkulta saatua Hopeapajua ja Marja-Aroniaa. Takana pienissä muovipikareissa Terijoensalavaa, jotain luonnonvaraista pajulajiketta, Koripajua ja Kanukkaa.




Jotakin tällaista näkisin, että ensikesänä puuhastelen tuolla pihalla. Ehkä nuo ristikot eivät ole niin tällaisen modernistin mieleen, mutta selkeät istutukset ja näkösuoja kiinnostavat. Pajuista on tosiaan moneksi!



Ihanaa Pääsiäisen odotusta kaikille!




(Alimmat kuvat: Kotiliesi ja Kymen Sanomat)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se tarkastetaan ennen julkaisua.