torstai 29. elokuuta 2013

Betonijäljitelmää sisustukseen ja tehosteeksi

Tässä on tullut monta projektia aloiteltua, mutta ei ole oikein mitään valmista vielä syntynyt.. Olohuoneen seinään on hahmoteltu isokokoista maalausta, wc on pyttyä ja lattiaa vaille valmis. Ulkona viimeistellään sisääntuloa ja vierashuonetta ei ole vielä aloitettukaan. Lisäksi olen aloittanut uuden harrastuksen eli tatuoinnit. Siskoni oli ensimmäinen uhri ja nyt on sukulaiset ja tuttavat käyneet ottamassa kuvia ihoonsa. Siihen on toki kulunut kallista remonttiaikaa, mutta ei aina voi olla pensseli kädessä! Hulluksihan siinä tulee :) Eli palaan tänään vähän vanhoja arkistoja kaivelemaan. Koska hienoja seinäpintoja on tullut tehtyä jo useamman vuoden ajan, niin ajattelin niistä koota tähän pienen kokoelman. Periaatteessa tasoitteella, maalilla ja mielikuvituksella ei ole mitään rajaa. Minun tekemät seinät on usein vähän saman näköisiä. Käsiala on kullekin tekijälle omanlaisensa. Sama toistuu tietysti vähän lattioissakin. Harmittavaa, että juuri nyt on menossa todella valkoinen ja minimalistinen kausi. Välillä kun tekisi mieli vähän irrotella ja kokeilla uutta. Haluan kuitenkin että kotini ei näytä kuvastosta kopioidulta, joten kyllä olen noita erikoisuuksia tännekin kaavaillut. Suurimpana nyt ehkä tuo olohuoneen useita metrejä korkea ja pitkä erikoismaalaus jossa aiheena sähkötolpat. Kuulostaa ehkä hullulta, mutta uskoisin että tuosta tulee vielä tosi hyvä kokonaisuus. Kyseistä kuvaa on saatavana myös valokuvatapettina, jos ei pensseli pysy kädessä. Mutta siitä sitten vähän tuonnempana lisää, kunhan valmistuu. Vuorossa taas vähän betonia ja sensellaista, olkaa hyvät:

Vetonit VH, pinnoittamaton (Kuva Pette Rissanen Photography)

Vetonit VH, pinnoittamaton (Kuva, Pette Rissanen Photography)

Takan taustaksi tehoste. Tasoite, Tikkurilan Taika kulta ja tumma maalipesu

Sama kuin yllä

Karkea oikaisulaasti ja tapettiliisteristä sekä pastasta sekoitettu pesu

Sama kuin yllä

Tunto hieno ja Taika hopea tintattuna mustalla

Sama kuin yllä

Kiilto SK märkätilan tasoite (välitilassa kalustelakka)

Sama kuin yllä

Tasoite, Tuntomaali hieno ja Taikamaali kulta (pesu)

SK märkätilantasoite, Taika Helmiäislasyyri, hopea


Siinä muutamia vinkkejä niitä kaipaaville. Muistakaa että hyvät työvälineet ovat suorassa suhteessa lopputulokseen, eli ei kannata ostaa niitä halvimpia suteja ja lastoja ;) Kannattaa kokeilla!






tiistai 6. elokuuta 2013

Betonia kylpyhuoneeseen

Ja sitten niin ajankohtaiseen aiheeseen, eli betonikylpyhuoneen tekemiseen. Itse ollaan tehty yksi kylpyhuone uudiskohteeseen ja parit kylppärit uudistettiin suoraan vanhan laatan päälle. Mikäli laatoitus on vanha ja vedeneristeistä ei ole tietoa, kannattaa laatoitus tällöin poistaa. Tämä nopeuttaa tulevia työvaiheita ja oikein tehtynä vesieristys vähentää riskejä rakenteissa. Jos laatoitus on tältä vuosikymmenltä, laatat hyvin kiinni alustassaan, mutta sen ulkonäkö ei miellytä, voidaan tasoitus tehdä mielestäni suoraan laatan päälle. Tällöin olisi hyvä ottaa huomioon alustan kuivuminen. Viikko tai pari kuivattelua ennen tasoitteiden levitystä olisi ihan järkevää. Lattialämmitys ja puhallin ovat hyvänä apuna tässä. Huomioi kuitenkin, että lattialämmitys ja puhallin pitää kytkeä pois päältä ainakin vuorokautta ennen töiden aloittamista. Puhallin kannattaa suunnata erityisesti lattiakaivon ympärille. Ihan tavallinen 15€ lämpöpuhallin rautakaupasta tai honkkarista kelpaa hyvin. Säädä miedolle lämmölle ja puhallus keskitasolle. Jos haluat varmistua kuivumisesta, voit tilata lattiaan vielä kosteusmittauksen ennen aloittamista. Mittareita voi myös vuokrata itse. Ja unohtuipa vielä sanoa, että pese kylpuhuone tietysti lattiasta kattoon ENNEN kuivatuksen aloittamista! Pesuaineeksi suosittelen esim. Maalipesua. Kun Kylpyhuone on pesty ja kuivatettu, pinnoille ei luonnollisestikaan saa enää laskea vettä.

Seuraava vaihe remonttikohteissa (laatat alla) on dispersion levittäminen. Käytä aina sen valmistajan tuotetta jonka tasoitetta olet laittamassa. Dispersio on pohjuste joka parantaa tasoitteen tarttuvuutta alustaansa. Valmiissa levypinnoissa (uudiskohteet) pohjana pitäisi olla huolellisesti tehty vesieristys. Vedeneristeen päälle ei tarvitse enää levittää dispersiota vaan pääset heti tasoiteen levitykseen. Pyri tekemään aina riittävä määrä massaa. Kylpyhuoneen tasoituksessa ei olisi toivottavaa, että työsaumoja ei muodostuisi muualle kuin nurkkiin. Eli yksi seinä tulisi käsitellä aina yhdellä kertaa. Lastoina olen käyttänyt Anzan 20cm ja 35cm lastoja joissa on hyvä kumivarsi, tällaisia. Lisäksi tarvitset laastikauhan ja n.20L laastiämpärin. Pienet määrät pystyy sekoittamaan hyvin porakoneella, mutta isommat määrät saattavat polttaa koneen moottorin. Laastin sekoituskoneet maksavat edullisimmillaan n.70-80€. Kun olet levittänyt ensimmäisen kerroksen, voit seuraavana päivänä levittää toisen. Ennen seuraavaa levitystä, käy kuiva laastipinta vielä läpi lastalla. Työnnä pois kaikki nököset ja harjanteet. Voit myös tehdä seinään karkean hionnan paperilla. Älä kuitenkaan käytä hiomakiveä. Se on tarkoitettu lattialle ja saattaa rouhaista pehmeämpää seinätasoitetta liikaakin pois. Kun pinta on siisti, voit levittää uuden disperison. Anna dispersion kuivua taas pari tuntia ja tee uusi levitys. Tämä kerros on nyt levypinnoilla viimeinen tasoitekerta. Toki voit levittää useampiakin kertoja mikäli haluat enemmän kerrosvahvuutta, mutta pinnan kannalta asialla ei ole merkitystä. Laatoitetuilla pinnoilla tasoitekertoja tarvitaan yhteensä kolme tai jopa neljä, mikäli haluat jättää värisävyksi tasoitteen oman sävyn. Jos aiot maalata pinnat, voit tällöin selvitä kolmella tasoitekerralla. Tämä siis siksi, että vaikka pinta olisi tasainen jo, alla oleva laattasauma muodostaa tasoitepintaan tumman verkon. Huolellinen dispersion levitys välissä vähentää tätä efektiä.

Anzan lastat

Kun lempitasoitteeni Vetonitin VH valmistus lopetettiin, olen joutunut etsimään korvaavia tuotteita. Tällä hetkellä olen eniten käyttänyt Kiillon Märkätilatasoitetta joka on hieman karkeampaa eikä siinä ole samaa hienostunutta sävyä. Vaikeille pinnoille suosittelisin kuitenkin Litokolin Latexkolin käyttöä. Käytimme kyseistä ainetta erään laivan peltiseinään laattojen kiinnittämiseen. Lateksi teki laastista taipuisaa ja niin hyvin kiinnittyvää, että sitä ei pystynyt irroittamaan työvälineistäkään mitenkään. Laatat ovatkin pysyneet resonoivassa peltiseinässä kiinni hyvin viimeiset kuusi vuotta. Lisäksi tilat sijaitevat ulkokansilla, joten talvisin ne ovat hyvin kylmiä tai jopa pakkasella. Tällä aineella voisi siis tehdä ensimmäisen tasoituksen jos on mitään epäilystä siitä, etteikö tavallinen laasti ja dispersio tulisi alustassa pysymään. Itseasiassa Latexkol kiinnityy alustaansa paljon kovemmin kuin mikään dispersio, joten imemättömille pinnoille en laittaisi dispersiota ehkä ollenkaan. Muillakin valmistajilla on tuotteita joihin lisätään veden sijaan nestemäinen lateksi. Litokolin tuotteita myyvät vain tietyt erikoismyymälät. Kannatta kysellä eri valmistajien vaihtoehtoja. Tärkeintä on kuitenkin varmistua, että tasoite jota sitten päädytkin käyttämään on soveltuva märkätiloihin. Tasoitteen tulee olla sementtisideaineinen ja vedenkestävä. Kannataa suosia hienojakoista tasoitetta. Iso raekoko tekee pinnasta karhean. Toisaalta jos karhea pinta kiehtoo, voit valitakin karkeamman tasoitteen. Oikaisulaastit ja sen tyyppiset tuotteet ovat usein hyvinkin karkeita koostumukseltaan.



Juuri aloittamani WC/kph. Tässä tilassa ei ole enää suihkua, joten saatankin keksiä pintaan jotain erilaista :)

Kun viimeinen tasoitepinta on vihdoin valmis ja olet pintaan tyytyväinen, kannattaa se vielä huolellisesti viimeistellä. itse käyn läpi kaikki nurkat ja kulmat hienolla hiomapaperilla tai tyynyllä (n.150). Pinnan suurimmat epätasaisuudet (nököset ja harjanteet) kannattaa hioa tässä vaiheessa pois, mutta varo hiomasta liikaa. Täysin tasainen pinta ei ole enää kovin rouhean näköinen. Yleensä annan pinnan kuivua vielä yhden päivän ennen lakan tai maalin levittämistä. Seinäpinnat eivät ole niin kovan kosteusrasituksen alla kuin lattiat. Pystypinnoista vesi valuu pois ja alla oleva vesieriste suojaa rakenteita vaurioitumiselta. Olen lakannut seinäpintoja epoksilla ja maalannut Tikkurilan Luja pintamaaleilla. Epoksi on hieman kiiltävä ja pintaa on tällöin helppo puhdistaa. Luja pintamaaleissa on mukavasti vaihtoehtoja kiiltoasteissa ja nyt uutuutena löytyy myös himmeä pintamaali. Vesiohenteisena maalina se on käyttäjäystävällinen. Luja ei kuitenkaan sovellu lattiaan. On tärkeää tiedostaa, että lakkaan ja maaliin voi tulla myöhemmin hiushalkeamia joihin kosteus pääsee imeytymään. Hiushalkeamasta vesi pääsee kuitenkin myös haihtumaan, joten haitta on lähinnä kosmeettinen. On kuitenkin hyvä varautua huoltolakkauksiin/-maalauksiin ainakin ensimmäisen vuoden jälkeen, kun pinta asettuu. Pieni sivellin ja väritön lakka käy hyvin. Seuraaviin projekteihin ajattelin kokeilla Tikkurilan Temadur ja Temaclear tuotteita. Jos kyseiset tuotteet kestää teollisuudessa, niin luulisi niiden kestävän tavallista kylppärissä tepasteluakin.

Kun tein ensimmäistän märkätilaa, soittelin ja kyselin neuvoja useilta eri valmistajilta ja ammattilaisilta. Suurin kysymys johon aina törmäsin, oli että mitä tapahtuu tasoitteelle joka on vesieristeen ja hengittämättömän lakkapinnan välissä? Toistaiseksi ei mitään. tulevaisuus näyttää miten menetelmäni kestää vuosien käyttöä. Toisaalta epäonnistuminen ei olisi suuri taloudellinen menetys. Aineet betonikylppärin tekemiseen maksavat 200-300€ ja siihen päälle vähän omaa aikaa. Tietysti harmittaisi jos jotakin menee pieleen, mutta uskon sen olevan ihan korjattavissa kuitenkin. Vesieriste suojaa kuitenkin tärkeimmät, eli rakenteet vaurioilta. Omasta mielestä hankalinta on lattiakaivon ympäristön tekeminen. Ajattelinkin tehdä siitä myöhemmin ihan oman lukunsa...

Tässä ennen kuva meidän nykyään niin valkoisesta kylppäristämme

Ja tässä kuva kylpyhuoneesta joka sai uuden valkoisen betonipinnan. Lattialla Weber 3300 kuituvahvistettu lattiatasoite ja paksu epoksimaali kolmeen kertaan. Seinässä Kiilto Märkätilatasoite ja Tikkurilan Luja. Täyty myöntää, että valkoinen kylpyhuone on todella rasittava siivottava. Kaikki näkyy ja valkoinen epoksi ottaa herkästi väriä itseensä. Eli mitään kotivärjäyksiä hiuksiin ei tässä kylpyhuoneessa kannata tehdä. Ovien vetimet ovat vielä hieman työn alla...

Tässä edellinen kylppärimme. Seinissä Vetonit VH ja epoksilakka. Lattiassa 4400 ja musta epoksilakka. Seinistä tuli hauskan kirjavat koska välissä en malttanut antaa dispersion kuivua riittävän pitkään. Osittain kostea dispersio teki pintaan värivaihteluita. Tasaisemman lopputuloksen saa kun on vähän enemmän kärsivällinen :) Nurkat viimeistelty väriin sopivalla silikonilla.



Ja sitten viimeiset sanat.. Tämä ei ole mikään VTT:n testaama menetelmä, vaan omaa kotikutoista testailua. Saa kokeilla ken haluaa, mutta ihan omalla vastuulla. Huolellisuutta ja sopivia suojavarusteita kannattaa käyttää. Lisäksi, otathan huomioon valmistajien ohjeet ja suositukset. Lähinnä olen valinnut Luja-märkätilamenetelmästä ja teollisuuden pintakäsittelymenetelmistä omaa kukkaroa ja silmää parhaiten miellyttävät tavat ja tuotteet. Kannattaa rohkeasti kokeilla myös omia "reseptejä", kunhan muistaa tarkistaa, että tuotteet ovat märkätiloihin soveltuvia. Huokea hinta ja rouhea ulkonäkö on tämän menetelmän etuja. Lisäksi vältyt saumojen likaantumiselta. Onnea ja menestystä kokeiluun!



torstai 1. elokuuta 2013

Viimeistelty ikkuna

Tässä vähän jatkoa edelliseen juttuun ikkunoiden maalaamisesta. Viimeistelyssä on niin monen onnistuneen lopputuloksen taika. Niinhän se homma menee tässäkin, epäsiistit reunat pilaavat koko ikkunan ilmeen. Ei kannata käyttää tunteja maalaamiseen jos lopputulos on suttuinen. Maalarinteippiä voi käyttää suojaamaan lasia, mutta siihen kuluu enemmän aikaa kuin kuivuneen maalin poistaminen lopuksi. Itse hankin Bauhausista Lindgrenin maalinpoistoon tarkoitetun skraban ja siihen sopivia teriä. Malleja ja merkkejä on useita ja kaikki ovat varmasti hommaan aivan sopivia. Kun maali on raavittu pois, kannattaa irronnut maalihile pyyhkiä kostealla pyyhkeellä huolellisesti pois, jotta se ei haittaa saumaamista. Yhteen ikkunaan kokeilin saumata valkoisella silikonilla, mutta arvelin että seuraavan maalauskerran yhteydessä se kokeilu harmittaa. Silikonin päällä ei pysy maali ja se on muutenkin todella hankalasti poistettavissa. Tutkittuani asiaa, päädyin käyttämään Cascon valmistamaa Aqua Seal tiivistemassaa. Se on hieman hankalampi levittää siististi, mutta etuna on päällemaalattavuus ja erittäin hyvä homesuojaus. Lisää tietoa massasta täällä. Aqua Seal ei ole vesiliukoinen kuten akryylimassat eikä sitä oikein pysty viimeistelemään saippuavedellä, kuten voi tavallista silikonia.

Vinkki: Aqua Seal:in levitykseen kannattaa käyttää vahvaa silikonipuristinta, sormea tai tikkua ja tärpättiin kastettua nukkaamatonta liinaa. Tärpätillä on helppo pyyhkiä pinta sileäksi. Myös mahdolliset sotkut voi siivota kätevästi tärpättiliinalla. Muista käyttää käsineitä kun käsittelet tärpättiä (lakkabensiini) koska se imeytyy ihon läpi aiheuttaen huonovointisuutta. Lisäksi hyvästä ilmanvaihdosta on huolehdittava. Tärpätistä on saatavilla myös hajuton versio.



Puuosien ja ikkunalasin yhtymäkohtaan on hyvä käyttää saumausta, joka viimeistelee ilmeen ja pidentää ikkunoiden ikää. Lähes tärkein osa onnistunutta lopputulosta on tasainen "palko" jonka työnnät puristimella tuubista. Jos et ole ennen käyttänyt silikonipuristinta, harjoittele ensin tasaisen määrän puristamista vaikkapa pahvilaatikon kulmaan.




Valmiin sauman pitäisi näyttää jokseenkin tältä. Ole huolellinen, ettei ylimääräistä massaa jää kuivumaan, koska sitä on lähes mahdotonta poistaa mekaanisesti ilman että uusi maalipinta vaurioituisi. Tärpätti on siis hyvänä apuna viimeistelyssä.


Tässä olohuoneen ikkuna ennen maalausta
Tässä sama ikkuna valkoisessa maalissaan. Tila ei olisi yhtä vaikuttava, jos ikkuna olisi päätetty jättää maalaamatta!

Ruskeaksi käsitelty ikkuna ennen maalipintaa

Tässä kuvassa valmis, viimeistelty ikkuna

Ja lopuksi.. Huomioithan talosi rakennusvuoden. Vanhojen rakennusten ikkunat tulee saumata pellavaöljykitillä ym. entisöintiin tarkoitetuilla tuotteilla. Nämä ohjeet ovat tarkoitettu lähinnä 1960-luvun alun, sekä sitä uudempien rakennusten puuikkunoiden huoltomaalaukseen.